Veli kreikkalainen alkoi puhua vanhoilla sanoilla
ja luontevilla ulkoaopituilla lauseilla,
emmekä sanaleikkiin alentuneet,
emmekä kääntäneet ajatuksia päälaelleen,
vaan kätemme kohosivat juhlallisuuden merkiksi,
sanomattomien juhlallisuuksien merkiksi.
 

Punnitsimme huolellisesti ja uljaasti
monenkaltaiset teot ja ajatukset,
tuomitsimme ylevämielisen asennon tarkoituksenmukaiseksi,
tunnustimme asioitten luonteen vaativan piktää rohkeutta
parempien kansojen esikuvan mukaan.
 

Viinituvan vilpittömässä ilossa veli kreikkalainen
kertoi kertomuksia kaukaisista seireeneistä,
sulki toisen silmänsä valehdellessaan
ja nauroi nopeasti.
Me olimme kaksi kuolemanvakavaa miestä.